maanantai 25. elokuuta 2014

Bikinichallenge: Maanantaimittaus viikko 3

Jälleen on taas yksi viikko bikinichallengea takana ja ensimmäinen houkutuskin on nyt koettu. Treeneistä on myös luistettu oman kropan takia, sillä lihakset oli tasaisen jumissa koko viikon eikä lihakset tuntuneet palautuvan millään treeneistä, joten jätin muutamat puntit suosiolla väliin. Ruuan kanssa ensimmäinen houkutus tosiaan koettiin lauantaina, kun olin suunnitellut katsovani elokuvaa rauhassa kynttilän valossa. Töissä meidän kalatiskillä oli tarjolla sushia ja voi että kun siitä tykkään. Kyselin Faceryhmästä hieman vertaistukea sushi-himotukseen ja loppujen lopuksi muutama palanen lähtikin kotiin mukaan. Sallituista aineistahan saa kasattua sushiannoksen, mutta itse silti päätin nauttia lohinigisreistä, vaikka lohi ei olekaan sallittua. Leikkelin vain paloista puolet riisistä pois ja söin kalat täysin hyvällä omatunnolla. EI tämä dieetti pariin kalapalaan kaadu. 

image

Tällä kertaa mittoja en saanut ihan heti aamusta, joten tämän viikoiset tulokset ovat lounaan jälkeisiä lukemia. Menin tänään kuudeksi töihin, joten aamulla nukuin mieluummin sen 5 minuuttia pidempään kuin leikin mittanauhan kanssa. Tosiaan eipä niitä tuloksia näytä tulleen oikein muutoin kuin painossa 200g ero (jossain välissä aamupaino oli jo 63,3kg). Tosiaan viimeksi minulle huomautettiin tämän mittanauhan kanssa heilumisesta, että jokaviikkoinen mittaaminen on turhaa kun ei niitä muutoksia niin nopeasti tapahdu ja ei varmaan tapahdukaan, mutta itse haluan silti dokumentoida koko taipaleen näin. Peilikuvassa ja vaatteissa on tapahtunut muutosta, vaikka se ei tosin tällä hetkellä näykään mitoissa. Ehkäpä huomenaamulla on parempi tilaisuus tarkkailla aamumittoja sekä painoa. 

Rinnanympärys: 89cm (89cm)
Rinnan alta: 74cm (74cm)
Vyötärö: 71cm (71cm)
Navan kohdalta: 83cm (83cm)
Lantio: 95cm (95cm)
Reisi: 56cm (56cm)
Hauis: 30cm (30cm)

Paino: 63,7kg (63,9kg)

Muutoin fiilikset challengesta ovat oikein hyvät ja tällä viikolla kroppa taas suorastaan janoaa treeniä. Viime viikolla tosiaan väliin jäi 1 punttitreeni sekä molemmat aamuaerobiset. Ihan sentään paikoillaan ei oltu, kun viime viikkoon mukaan mahtui myös 3 päivää ruumiillista duunia vaikka sitä en liikunnaksi laskekaan. Nyt on kuitenkin aika antaa hieman lepoa pääkopalle, jotta jaksaa illalla mennä tekemään pitkästä aikaa raskasta jalkatreeniä sekä korvata hieman menetettyjä aerobisia viime viikolta. Palataan taas piakkoin ja hyvää alkavaa viikkoa kaikille! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti