sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Matkalla menestykseen

Noniin, nyt teen sen mitä olen kauan aikaa miettinyt. Olen soutanut ja huopanut edestakaisin uskallanko vai enkö, mutta lopulta päätin että teen tämän. Tämä postaus on melko henkilökohtainen joten toivon että kunnioittaisitte sitä. Toivon myös että joku inspiroituisi ja huomaisi että vaikeista hetkistä selviää jos niin tahtoo.

Vasemmalla joulu 2012 ja oikealla joulu 2013
 

Eletään vuotta 2008 ja olen aloittamassa kuudennen luokan pienessä kyläkoulussa. Harrastin kilpauintia paikallisessa uimaseurassa, viihdyin todella hyvin ja rakastin lajia. Sitten miltei heti koulun alettua sairastuin keuhkokuumeeseen ja olin kaksi kuukautta aivan rampana, ja palattuani treeneihin huomasin että olin jäänyt kehityksestä älyttömästi jälkeen joka oli suurin syy että uimarin urani loppui siihen. Onneksi olen tänä päivänä palannut altaaseen. Sitten olin pari kuukautta tekemättä mitään ja vain söin ja olin kotona. Tuolloin jo minua kiusattiin koulussa siitä että olen pullea sekä ruma ja itsetuntoni kärsi kamalasti ja harrastuksen jäädessä pois tuntui vielä pahemmalta. Keväällä sitten kun oli aika valita yläaste niin tein luultavasti suurimman virheeni tähän päivään asti. Minulla oli kaksi vaihtoehtoa: mennä samalle yläasteelle kuin luokkani, mutta ajattelin että en kestä olla heidän kanssaan seuraavaa kolmea vuotta joten valitsin sen muka "paremman" koulun, mutta myöhemmin kun mietin en olisi ikinä saanut kuunnella sitä että kyseisessä koulussa ei ole ollenkaan koulukiusausta. Mutta minkä sille voi että koulukiusattu nuori neiti haluaisi tilanteen paranevan. Samoihin aikoihin myös aloitin uuden harrastuksen, salibandyn. Olin onnekas että minulla oli mahtava joukkue ja tuntui siltä että nyt on jotain josta pidän todellakin taas. 

Yläasteen alkaessa en uudessa koulussa tuntenut ketään muuta kuin lapsuudenystäväni. Alku tuntui lupaavalta, sain kavereita, olin hyvä koulussa ja minulla oli hyvä harrastus. Myös itsetuntoni oli nousussa ja uskalsin olla avoimempi. Mutta se että uskalsin avatua koitui myöhemmin taas vastoinkäymiseksi. En osannut siinä vaiheessa ajatella että minua kiusattaisi taas. Kiusaus ei koskaan ollut fyysistä vaan enemmän haukkumista etc. Kiusaus yltyi yltymistään kahdeksannella luokalla ja silloin haukkuminen nousi uusiin korkeuksiin ja ensimmäisen kerran elämässäni jouduin pelkäämään koulussa. Kun sitten yritin käydä juttelemassa koulun aikuisille niin hekin kääntyivät vastaani eikä kukaan halunnut helpottaa tilannettani. Pahin mitä minulle ikinä aikuisten puolelta oli se että "ehkä se on oma syysi että he kiusaavat ulkonäköäsi ja sinua", silloin muserruin kunnolla. Eikä ne huonot ajat siitäkään loppunut vaan sitten  tuli sellainen pieni yllätys että eräs luokkalaiseni kävi suojelemaan itseään siten että käytti henkilöllisyyttäni. Hän tosiaan silloin luuli että pääsisi siten kavereidensa kun koirat veräjästä, mutta ehei, tästä alkoi rumba kunnolla. Samaan syssyyn olin loukannut polveni ja akillesjänteeni, joten olin taas rampana. Kaiken lisäksi lääkärini määräsi minut 10 kk liikuntakieltoon.Onneksi minulla on vanhemmat jotka auttoivat joka tilanteessa. Sitten onneksi tuli kesäloma ja en todellakaan pitänyt yhteyttä keneenkään koulukaveriin. Koulun alkaessa olin niin väsynyt tilanteeseen ja vain ajattelin että enää vuosi niin sen jälkeen voin tehdä aivan mitä haluan. Yhdeksäs luokka oli raskain kaikista. Edelleen minua haukuttiin ja tunsin itseni uhatuksi enkä enää miltei uskaltanu liikkua koulussa ollenkaan. Koulussa oli yksi ryhmä joka jatkuvasti haukkui ja yritti musertaa minun itsetuntoni. Kävin kerran viikossa psykologilla juttelemassa tilanteestani, ja minulla todettiin silloin myös masennus. Olo oli heikko todella kauan mutta sitten tuli helmikuu jolloin valitsin lukion, ja sinä hetkenä olo tuntui jotenkin helpottuneelta sillä tiesin että pääsen pois. Samaisella viikolla päätin myös että "piru vie, minuahan ei tyhmät voi nujertaa", aloitin taas liikunnan. Ja voin tässä välillä sanoa että urheiluurani lähti aivan pohjalukemista. Mutta kuitenkin en enää halunnut tuntea itseäni huonoksi vaan päätin että nyt tulee muutoksen tuulia. Samaisena keväänä oli Jääkiekon MM-kisat jossa tapasin ihanan ystäväni Camillan, ja se vapaaehtoiskokemus oli yksi virstanpylväs. Vaihdoin kisojen aikaan hiusväriä ja minulta oli lähtenyt hiukan painoa joten olin saanut takaisin vähäsen itsetunnostani. Palattuani kouluun viikkoa ennen päättäjäisi haistatin kaikille pitkät paitsi yhdelle henkilölle, joka on tänään yksi parhaimmista ystävistäni ja sen jälkeen kiusaajat osasivat tukkia suunsa. Huomasivat varmaan etteivät onnistuneet nujertamaan minua.
 
Lukion alku ja muut suuret muutokset ovat olleet elämäni parhaita päätöksiä. Painoni on pudonnut 15 kiloa ja tuntuu ensimmäistä kertaa siltä että saan olla itsestäni ylpeä. Minulla on upeita ystäviä ja mahtava perhe sekä harrastan upeaa lajia, tuntuu hyvältä. Arvet kiusaamisesta pystyvät ikuisesti minussa mutta kiusaaminen on myös yksi elämän kokemuksia joka on vahvistanut minua henkilönä.

6 kommenttia:

  1. Koulu- ja työpaikkakiusaaminen on hirveää! Yleensä kiusaajilla itsellään on heikko itsetunto, jota he "pönkittävät" muiden kustannuksella. Kiusaaminen voi todellakin jättää kiusatulle elinikäsiä haavoja, joita kiusaajat tuskin itse tajuavat edes aiheuttavansa.

    Vaikutat ihanalta ja vahvalta persoonalta. Tämä postaus antaa varmasti voimaa monelle! Go Bettina!! Everything happens for a reason. ;)

    - K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhut aivan totta! Ihmiset purkavat sitä omaa huonoa oloa toisiin ihmisiin, mikä sitten kuten sanoit niin pönkittää heidän itsetuntoaa. Kiitos paljon ihanista sanoistasi, olen otettu. -Bettina

      Poista
  2. Todella kypsää ajattelua! Harva osaa kääntää vastoinkäymiset vahvuudekseen, niin kuin sinä teet. Tolla asenteella tuut kyllä pärjäämään elämässä, go girl! :)

    VastaaPoista
  3. Puhut avoimesti menneisyydestäsi ja minusta se on rohkean ihailtavaa.
    Bloginne on mielenkiintoinen ja toivotan onnea treeneihin ja tavoitteiden saavuttamiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon sanoistasi! :) Menneisyydestä puhuminen auttaa toipumaan kiusauksesta ja pitää motivaation huipussaan kun jo tietää saavuttaneensa paljon.

      Poista