maanantai 3. helmikuuta 2014

Treenaa tosissasi-Tammikuu: Viikko 5

Nyt tehotreeninen tammikuu on saatu päätökseen ja on aika pohtia viimeistä viikkoa. Kuten jo viime viikolla totesin, hieman loppua kohden alkoi väsymystä tulemaan, mutta onneksi treeni ei kuitenkaan muuttunut pakkopullaksi. Tammikuu muutenkin tuntui olevan kamalan kiireinen, sillä töissä tai koulussa tai jopa molemmissa tuli oltua melkein jokainen päivä. Oikeita vapaapäiviä tammikuulle taisi kertyä kokonainen yksi kappale.

Viimeinen viikko treeneissä oli ennustettu taas megakiireiseksi, sillä viikonloppuna oli tiedossa nörttien kansanjuhla Assembly, jossa tunnetusti valvotaan yöt ja nukutaan päivät jos nukutaan. Aikaa treenaamiseen viikonlopulla oli aikataulutettu pyöreät 0 tuntia, joten tunnit oli otettava muualta.

Maanantaina vedettiin Suvin kanssa salilla melkein parin tunnin tehotreenit ylävartalotreenin + ylimääräisen kahvakuulasetin parissa. Kaloreita pelkästään maanantaina poltettiin hieman yli 800 ja lihakset saatiin todella kipeiksi pitkästä aikaa.

Keskiviikkona oli vuorossa jalkatreeni, johon lisäsin pari ylimääräistä liikettä sekä sarjaa, enteillen myös viimeisen jalkapäivän puuttumista loppuviikosta. Kuitenkin jalat olivat jo valmiiksi kipeinä maanantain jäljiltä. Kaloreita keskiviikkona paloi 500.

Torstaina oli vuorossa viimeinen treeni tämän viikon osalta ja koska kyseessä oli ylävartalopäivä, alkulämmittelyyn lisäsin 20min crossausta paikkaamaan treenivajetta. Koulukaverini Annika pääsi myös hieman kokeilemaan omaa treeniäni ja teimme myös Personal Trainerini opettamia ylimääräisiä TRX-punnerruksia ja soutuja. Kaloreita kului 450, joten oikein napakka tunnin treeni tuli tehtyä.

Kokonaisuudessaan olen viikon treeneihin tyytyväinen vaikka kertoja kertyikin vain 3. Kuitenkin treenitunti määrä (4h) täyttyi ja kaloreitakin saatiin poltettua miltei 1800. Syöminen on yleensä Assemblyillä riistäynyt käsistä herkkujen yms muodossa, mutta nyt koska nyt oli päällä niin herkuton kuin tipatonkin niin sitä ongelmaa ei tällä kertaa ollut. Täytyy kyllä myöntää, että hieman viikonloppuna tuli syötyä pizzaa, mutta hei, nyt sitten vain treenataan sen edestä pikkaisen enemmän.

Koska kyseessä oli vain viikkoyhteenveto, tuloksia (jotka ei kiinnosta kuulemma ketään) saatte odotella huomiseen :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti