tiistai 31. joulukuuta 2013

Treenaa tosissasi-Tammikuu

Tuleva tipaton tammikuu lähestyy ja myös on aika tehdä uudenvuoden lupauksia. Omani olen jo päättänyt ja se tulee olemaan myös tipaton, mutta ennen kaikkea treenaa tosissasi-Tammikuu. Omaan tammikuuhuni ei tule kuulumaan herkkuja eikä myöskään alkoholia, mutta sitäkin enemmän teenaamista.

Vaikka Tammikuu ei vielä ole alkanut, aloitin treenaamisen jo eilen, jotta saan heti ensimmäiseenkin viikkoon mahtumaan täyden treeniviikon. Samalla tuli hommattua vihdoin toimivat kuulokkeet Applelta ja johan bassokin pauhaa salilla. Viime viikko oli joulun takia mitä oli, joten tämäkin viikko tulee olemaan ohjelmassa se keskimmäinen treeniviikko, eli toiseksi kovin.


Tavoitteena projektissa on polttaa rasvaa sekä saada muutenkin itseään parempaan kuntoon. Pelkällä liikunnalla tämä ei tule vaan ruokavalio onkin se tärkeämpi osa tässä. Siksi Facessani on onkin status, jossa lupaan olla syömättä herkkuja niin kauan kuin siitä tämän vuoden puolella tykätään. Tällä hetkellä tykkäyksiä on kasassa 88 eli maaliskuun puolella jo mennään. Tänään taidan hakea viimeisen kerran Makuunipussin hetkeen salin jälkeen :D Muutenkin tarkoitus on siis syödä terveellisesti ja jättää Hesemätöt sikseen. Jos tämän tammikuun aikana en saa tuloksia niin milloin sitten.

Haastan kaikki mukaan myös tähän projektiin, sillä varmasti muutkin teistä tekevät kovasti lupauksia paremmasta kunnosta. Nyt jos kuukauden jaksaa tsemppaa, treeni jää varmasti päälle ja pian huomataankin viettävämme treenataan tosissaan vuotta 2014! Tsemppiä kaikille tulevan vuoden treeneihin!


perjantai 20. joulukuuta 2013

Tee sä ni mä katon - Kuntosalille yksin vai erikseen?

Kuinka moni teistä käy salilla kaverin kanssa treenaamassa vai huhkitko mieluummin yksin? Itse kuulun jälkimmäisiin ja tykkään kaikki muut päivät paitsi crossipäivät treenata yksin. Välillä on toki mukava neuvoa kavereita ja tsempata toinen toistaan parempiin suorituksiin, mutta kyllä se yksin treenaaminen napit korvissa on se oma juttuni.

Eilen salilla näin 3 tytön porukan joka oli tullut treenaamaan yhdessä. Lähinnä meininki kyllä näytti siltä, että yksi treenasi ja muut katsoivat. Lopulta tämä yksikin luovutti ja kaikki sitten vain tuijottelivat muita. Aeimmin kirjoittelin jo siitä, käytkö salilla vai käytkö salilla treenaamassa. Tämä meni taas hieman samaan kategoriaan.


Monet ovat sanoneet että salille tulee lähdettyä helpommin jos aika on sovittuna kaverin kanssa. Tämä on totta, mutta itse en halua olla liian riippuvainen seurasta. Entä sitten kun kaveri kyllästyy tai tulee kipeäksi eikä kukaan ole kanssasi lähdössä salille? Silloin päättäväisyys punnitaan ja nähdään riittääkö kantti lähteä yksin matkaan. Tottakai myös itselläni on välillä ongelma lähteä salille, mutta noin 4/5 kerrasta kun epäröin, saan itseäni otettua niskasta kiinni ja lähden treenaamaan. Eilenkin oli tälläinen päivä ja treeni oli yksi tiukimmista vähään aikaan.

Parhaimmillaan salikaveri on silloin kun treenit osuvat yhteen, mutta itselläni tälläiset kaverit ovat olemattomia. Kaikki kun tekevät niin eri ohjelmaa kanssani niin yhdessä treenaaminen on loppujen lopuksi aivan turhaa. Salilla tulee vain oltua yhtäaikaa. Itse en suostu omasta ohjelmastani poikkeamaan ja jos jonkun kaverin kanssa satun treenaamaan ja häntä laiskottaa, minä en anna silloin periksi. Silloin tekisi mieli painaa napit korviin ja antaa mennä, yksin.

Silloin kun treenaan yksin, kaikki turha tulee jätettyä välistä pois. Vaikka ohjelmassani on sarjojen välillä 2 minuutin taukoja, kaverin kanssa oman taukoni aikana kaverin pitäisi treenata eikä silloin kerkeä jutustelemaan tai muutakaan. Kun kerran salille on lähdetty, eikö sen ajan voisi siellä käyttää treenaamiseen ja jättää sitten jutustelemisen salin jälkeiselle ajalle. Kun ensin treenataan täysiä, sitten varmasti on energiaa juoruta.


tiistai 17. joulukuuta 2013

Steve Madden - huikeita korkoja ja kuplivaa

Kävin ystäväni Janinan kanssa viime kuussa tutustumassa Steve Maddenin kenkiin Club Showroomilla. Täytyy myöntää että olin joskus kuullut merkistä, mutta sen enempää en merkistä tiennyt ja jouduin turvautumaan Googleen ennen tilaisuutta. 



Showroomilla oli esillä suurimmaksi osaksi naisten kenkiä ja täytyy myöntää, että nämä kaikista kimaltavimmat varastivat huomioni. Epäonnekseni olin pukenut saappaisiini nolot Helli Kitty-sukat, joten en päässyt koittamaan kävelyä näillä huikean korkeilla koroilla. Kuulemma näillä ei ole vaikea pysyä pystyssä piiloplaton ansiosta eikä Nellyn korkkareille tyypillistä keinumisefektiä synny. 




Samalla Namussa juhlittiin myös pikkujouluja sekä talviterassi avasi ovensa. Lämmityslampuista johtuu viimeisen kuvan punainen väritys. 

Kaikenkaikkiaan ilta tarjosi paljon uutta tietoa Steve Maddenin kengistä sekä hengähdystauon arjesta ystävän kanssa. Illan aikana puhutuin aihe oli treenaaminen ja kaikki siihen liittyvä, Janinakin kun on melkoinen treenihirmu :) 

maanantai 16. joulukuuta 2013

Testissä Esport Fitness

Viime torstaina kun työkaverini nukkui pommiin ja meidän oli tarkoitus mennä pelaamaan sulkapalloa, päätin kuluttaa ylimääräisen aikani entisellä salillani Esportilla. Kertakäynti maksoi huikeat 20 euroa ja tästä lähin en valita mukamas kalliista kuukausimaksustani. Kuitenkin mieluummin maksoin sen parikymppiä kuin pyörittelin peukaloita tunnin. Saimpahan illan olla sitten rauhassa tehotreenien jälkeen.


Tällä salilla tosiaan kävin silloin kun ihan ensimmäisen kerran koitin käydä kuntosalilla. Kuitenkaan tälle Espoon tai Helsingin pisteelle ei koskaan ollut tarpeeksi lyhyt matka, joten käyminen kävi liian hankalaksi ja salijäsenyydestä tuli lähinnä muodollisuus. 

Kokemukset Esportista ovat aina olleet hyvät ja vaikka viime vuoden syyskuussa vaihdonkin Esportin Elixiaan, ei se itse salista johtunut. Leppävaarassa asuessani kävin aina Helsingin salilla, sillä junalla on vain nopeampi ja helpompi kulkea. Noh mitäs muita ominaisuuksia salilla onkaan kuin se matka sinne?


Serkkuni Hanna on tykästynyt (ja tottunut) näihin crossareihin, mutta itse en kyllä tykännyt yhtään. Vastukset olivat oudot ja crossaamisasento muistutti liikaa hiihtämistä. Itse kun tykkään enemmän kiipeävästä crossaamisesta jos sitä nyt niin voi kuvailla. Jos salilla olisi huonot crossarit, se laskisi omaa mielikuvaani salista todella paljon. Crossaaminen on kuitenkin yksi jutuistani salilla.


Itse sali oli aivan täysin samanalainen kuin yli vuosi sitten, mutta salipuolesta olen aina tykännyt. Espoossa kuntosaleja on kaksi, joista toinen sijaitsee Areenan puolella. Siellä tuli käytyä enemmän Suvin kanssa, sillä hän painohifisteli jo silloin. Tällä kertaa itsekin pääsin tutustumaan levypainojen maailmaan ja kaikki tarvittava löytyi. Ei ainakaan tarvinut ravata kerroksia edes takaisin niinkuin Salmisaaren Elixiassa. Muutoinkin laitteet muistuttivat toimivuudeltaan Elixian laitteita, joten säätämiseenkään ei mennyt aikaa. 

Esportin plussat ja miinukset:

+ Hyvä kuntosali, löytyy laitteet ja levypainot
+ Siistit ja tilavat pukkarit
+ Alakerran kahvila 
+ Esport Shop
+ Les Millsin tunnit
+ Muut liikuntamahdollisuudet

- Kolikolla toimivat pukukaapit (eri pukkareissa käy eri kolikot)
- Oudot crossarit
- Hieman epäselvästi kuntosali sekä lämmittelyalueet

Käykö teistä kukaan Esportissa?


torstai 12. joulukuuta 2013

Lajikokeilu: Sulkapallo

Kävin tänä aamuna työkaverini kanssa kokeilemassa pitkästä aikaa sulkapalloa Esport Centerissä. Olimme liikkeellä ennen töitä, joten kenttä oli varattuna aamukahdeksaksi. Työkaverini kuitenkin nukkui pommiin, joten ennen sulkista päädyin kuluttamaan aikaani salille.

Sulkista olen viimeksi pelannut varmaan yläasteen pakollisilla liikuntatunneilla, mutta en ymmärrä miksi! Kunhan pääsimme pallottelun makuun, hikikin nousi pintaan ja sykkeet olivat kokoajan 150 paremmalla puolella. Säännöt meillä ei tainnut ihan olla hallussa kenttärajoja lukuunottamatta, mutta hauskaa oli.


Kentällä ehdittiin olla n. 45minuuttia, mutta kahden tunnin salin sekä sulkiksen aikana kulutus oli 750 kcal. Näistä suurin osa tuli sulkiksen aikana ja jaloissa onkin tuntuma, että huomenna saattaa tuntua että on tehnyt jotain uutta. Hyvää vaihtelua tämä olikin siihen ainaiseen crossaamiseen eikä pelatessa edes varsinaisesti tajunnut kuntoilevansa. Välillä hyvän putken osuessa kohdalle huomasi jopa oikeasti hengästyvänsä, joten ehdottomasti näitä aamujumppia lisää. Kentällä nähtiin myös upeita, taidokkaita hyppylyöntejä ja tyylit olivat melkoisen värikkäitä. Kuitenkin myös rystylyönnit alkoivat sujua loppua kohden!

Vaikka kauhistelinkin jo ennakkoon aikaista herätystä (itselleni on vaikea herätä ennen kymmentä), kuitenkin tähän saakka on pinnistelty pirteänä. Runsaalla kahvin juonnilla saattaa olla jotakin tekemistä asian kanssa, mutta liikunta ehdottomasti antoi energiaa päivään. Kenties useamminkin voisin suunnata salille jo ennen työpäivääni niin saisi sitten illalla keskityttyä vain lepäämiseen. Välillä myöhään venynyt sali antaa liikaa energiaa ja kun pitäisi nukkua, se ei sitten millään onnistu.

Seuraavana lajikokeiluna onkin vuorossa varmaankin tennis, mutta ensiksi siihen pitäisi saada tekniikkatunti alle. Se kun on vähän sellainen laji ettei pesäpalloilijana ilman oikeaa tekniikkaa kannata lähteä kokeilemaan. Myös seinäkiipeily Salmisaaren kiipeilyseinällä houkuttaisi, mutta ehkä tennis ensin!

Onko täällä sulkapallon ystäviä? :)


perjantai 6. joulukuuta 2013

Miten suhtautua jouluherkkuihin?

Jouluna syödään tunnetusti paljon herkkuja ja ihan luvalla! Mikäli kuitenkin haluat säilyttää jonkinlaisen tasapainon normaaliin ruokailuusi, tässä muutamia energiasisältöjä parhaista jouluherkuista:

- Konvehtirasiat: Yksi konvehtirasian kerros sisältää n. 750 kcal, yksittäinen konvehti n. 40kcal
- Graavilohi: Yksi omista lempiherkuistani sisältää 185kcal
- Joulutorttu: 200-445kcal hieman taikinasta riippuen
- Pipari: 35kcal
- Glögi: Lasillinen n. 130kcal
- Jouluolut: 165kcal/0,33l
- Joulusiideri: 225/0,5l
- Kinkku: 1 viipale 185kcal
- Porkkana/Lanttu/Perunalaatikko: 130kcal / 100g
- Rosolli: 30kcal



Kuten varmasti arvasitte, makeimmat sisältävät eniten kaloreita. Viime vuonna kauhistelin oman blogini puolella kuinka olisin halunnut elää kaloripimennossa. Nyt kuitenkin mieli on muuttunut ja haluankin olla tietoinen mitä kaikkea kehooni menee. Ei pelkästään kalorit, mutta myös proteiinit sekä rasvat. Edelleen kaloreiden määrät kauhistuttavat minua, mutta ehkä tänä vuonna osaan suhtautua niihin paremmin. Personal Traineriltäni olen koittanut oppia, että varsinkin nyt kun kasvatamme lihasmassaa, puntari on syytä pitää piilossa suurimman osan ajasta ja peili on paras mittari. Joulun aikaan pakostikin varmasti kerään lisää ylimääräistä massaa, mutta joulun jälkeen onneksi arki palautuu nopeasti ja herkut jäävät unholaan.

Miten sitten tasapainoilla herkkujen keskellä? Oma tasapainoluni tulee varmasti olemaan sitä, että syön kaikkea kohtuudella. Kinkkua en varmasti osaa syödä ilman ähkyä, mutta onneksi se on näistä ehkä kuntolijalle paras vaihtoehto. Joulutortut ovat itselleni Akilleen kantapää, mutta kerrankos joulu tulee. Salilla aion kuitenkin käydä myös joulunaikaan normaalisti, joten pelkäksi herkutteluksi homma ei mene.

Jouluherkuista löytyy tosiaan myös niitä hyviä vaihtoehtoja, joiden syöminen ei poikkea normaalista mitenkään. Laatikot, kinkku, kalat ja rosolli ovat muutoinkin syötäviksi hyviä energiasisällöltään. Yleensä jouluna näitäkin vain syödään suurempi määrä, joka sitten aiheuttaa piikin. Herkut ovat luonnollisesti asia erikseen. Vaikka jouluna tulee herkuteltua, siitä on turha tuntea huonoa omatuntoa, sillä asioille voi aina tehdä jälkikäteen jotain. Turhaa on antaa joulun kulua ohi miettien vain mitä suuhunsa laittaa ja pahoittaa mielensä sitä kautta. Syömisiä voi toki miettiä jos haluaa, mutta jos ei, sekään ei haittaa.

Ihanaa ja herkullista tulevaa joulua kaikille!


maanantai 2. joulukuuta 2013

Sali ei oo mikään Fashion-kilpailu

Tämän lauseen ystäväni Suvi tokaisi minulle muutama vuosi sitten kun aloimme käymään salilla. Silloin elimme molemmat kuntosalilla käymisen alkuhuumaa ja olimme ostaneet uudet salivaatteet. Syy ei ollut se, että halusimme näyttää trendikkäiltä ja upeilta kun käymme salilla vaan syynä oli se ettemme omistaneet sellaisia vaatteita, joissa voi treenata. No, millaisissa vaatteissa sitten voi treenata?

Oikeasti kaikki vaatteet ovat aivan yhtä ok siitä huolimatta ällöttääkö esim. Sofia Ruusila-Nousiaista maastokuvioiset shortsit miehen päällä vai mitä kyseisessä kohussa henkilöllä olikaan päällään. Kunhan edes jotain vaatteita on päällä eikä mikään liian yksityinen paikka salilla vilku, vaatteet on ihan ok. Meidän salilla esimerkiksi yksi vanhemman puoleinen nainen treenaa neule päällään, mutta so what?

Itse tykkään treenata teknisestä kankaasta tehdyissä vaatteissa ja väreiksi useimmiten valikoituu pinkki tai joku muu räikeä väri. Omaan treenaamiseeni ei sovi mustat yläosat, sillä haluan olla värikäs. Muuta merkitystä vaatteilla ei sitten oikeastaan olekaan kunhan rauta nousee ja on mukava olla. Tietysti kivannäköiset vaatteet on plussaa, mutta se mitä muilla on päällä ja mitä muut minusta ajattelee, on aika sama.

Pelikaverini wowin parista mainitsi, että hänen salillaan käy nainen, joka pyyhkii treenatessaan hikeä joka välissä ja tarkistaa oman lookinsa peilistä jokaisen sarjan välissä. Salilla kuuluu olla hikinen, naama saa punoittaa ja tukka saa harottaa joka suuntaan. Tarvitseeko näyttää mallilta? Ei.

Ajatus postauksen tekemiseen syttyi jo kesällä kun kävin Lauran kanssa Kampin Fressissä. Siellä oli kuin olisi tullut aivan eri maailmaan, sillä omat H&M treenikuteeni eivät olleet mitään muiden Nikeihin ja muihin oikeisiin merkkeihin verrattuna. Lisäksi salille ilmestyi yksi viime vuoden misseistä täydessä sotamaalauksessa ja tukkakin oli kivasti kiharrettu - ja oltiin menossa salille, treenaamaan ja hikoilemaan, joten vaivannäkö oli selkeästi tarpeellista.

Joten kun käytte salilla, pukeutukaa niinkuin itseänne huvittaa ja älkää kilpailko sillä kenellä on hienoimmat kuteet ja kivoimmat meikit. Sillä ei ole mitään väliä siinä vaiheessa kun halutaan niitä tuloksia mitä salilta saa. Jos vain keskityt siihen kuinka hyvältä näytät treenatessasi etkä ole valmis hikoilemaan, on varmaan turha odottaa että näyttäisit koskaan ainakaan paremmalta. Joten nosta sitä rautaa, pistä naama punottamaan ja hikoile vaatteet märiksi, it is worth it!